shattered sunday

Show me now, show me the arms aloft
Every eye trained on a different star
This magic
This drunken semaphore
And I

Ajattelin rustailla taas muutaman pienen ajatuksen tästä viikosta, ikään kuin sunnuntaisena summaryna.

Nyt sunnuntaina tuntuu taas siltä, että viikko meni nopeasti, mutten kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään. Ainakaan mitään sellaista mitä oli tarkoitukseni tehdä. Koko arkiviikon ajan odotin viikonloppua, ja sitä että on aikaa tehdä taas jotain ja hieman elää. Kuitenkin molempina iltoina olin kuin mikäkin vanha ukko ja menin nukkumaan kymmeneltä. Melkoista elämää. Toki lauantaina tuli taas harrasteltua, jopa ihan Hangossa asti. Lapsuuden muistot ihan heräsivät, viimeksi tuolla radalla ajellut joskus 90-luvun alussa.

Mutta, se mikä itseäni hämmentävää on se, että vaikka koko viikon ahdistun siitä että pitää mennä aikaisin nukkumaan ja etten olla tällä hetkellä vähemmän motivoitunut heräämään ei viikonloppu kulje vähääkään eri tavalla. Toki motivaatio heräämiseen on suurempi, mutta iltaisin menen nukkumaan ajatuksenani, etten ole taaskaan saanut mitään aikaan. En yhtään mitään.

Mitä sitten pitäisi saada aikaan, jotta tuntisin oloni hyväksi? Pyörittelen mielessäni ajatuksia siitä, mitä jännittävää pitäisi elämässäni tapahtua, jotta pystyisin nauttimaan siitä. Mikä saa aikaan sen motivaation herätä aamulla, mennä töihin, tehdä työnsä hyvin ja palata kotiin arkiaskareiden pariin? Miksi itsestä tuntuu, että tarvitsen vaihtelevamman elämän kuin tällä hetkellä elän? Mitä voisin edes tehdä, jotta asiat tuntuisivat mielekkäämmältä? Miten muut ihmiset pitävät itsensä onnellisina?

Huomenna on taas maanantai, ja viisi päivää aikaa odottaa seuraavaa viikonloppua.