Today I was looking for something - something I was missing.
And did not find it, so I have to keep on searching.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
maanantai 17. lokakuuta 2011
R.I.P. Dan Wheldon
Meinasin unohtaa tämän päivän traagisimman tapahtuman, kun IndyCar-kuljettaja Dan Wheldon menehtyi varhain Suomen aikaa ajetussa IndyCar-kauden päätöskilpailussa.
Autourheilussa kuoleman vaara on aina läsnä, ja nyt se konkretisoitui kauhealla tavalla. Ajatukseni ovat Wheldonin perheen luona.
Dan kuoli tehdessään sitä mitä rakasti eniten.
Autourheilussa kuoleman vaara on aina läsnä, ja nyt se konkretisoitui kauhealla tavalla. Ajatukseni ovat Wheldonin perheen luona.
Dan kuoli tehdessään sitä mitä rakasti eniten.
mayday, monday
Onpas päässyt kulumaan aikaa siitä kun viimeksi ehdin päivittää blogia. Syynä ei ole ollut se, etteikö olisi ollut mitään sanottavaa vaan ajanpuute. Tuntuu että olen tehnyt nyt oikein ja paljon viimeisen viikon aikana. Viikonloppunakin tuntui, että sai hieman rentouduttua hyvässä seurassa, kiitos siitä asianomaisille.
Tyytyväisin olen toki siitä, että olen jaksanut käydä tavoitteeni mukaisesti salilla kolmesti viikossa. En ala liikaa nyt fiilistelemään, mutta kyllä siitä vain tulee hyvä fiilis kun saa itseään vähän rääkätä ja huomaa, että jotain saa tehtyäkin. Ja vahingossa kuntokin paranee ja ylimääräiset vatsamakkarat häviää.
Nyt kun uusi viikko on taas alkanut, on taas pakko vähän purkaa painetta pään sisällä jotta saa täytettyä sitä muilla ajatuksilla. Maanantait tuntuvat niin ylitsepääsemättömiltä, kun motivaatio työn suhteen on ihan hukassa ja pitkä viikko on edessä. Sitä miettii miksi puurtaa aina vain eteenpäin sellaisessa tilanteessa, missä ei viihdy ja kuluttaa vain omia energiavarojaan loppuun. Vaikka miten yrittäisi löytää positiivisia puolia ja tsempata itseään, ei löydy sellaista perusajatusta millä voisi joka aamu herätä edes hieman intoa mukanaan ja hyvällä fiiliksellä. Jokainen päivä tuntuu taistelulta. Jos ei olisi opinnäytetyötä, olisi ratkaisu helppo. Taakse poistu.
Tällä hetkellä opinnäytetyö estää tuon poistumisen ja pitää takamuksen penkissä joka tuntuu fakiirimallilta.
Kun työ vie energiat, tuntuu muukin kovin hankalalta. Onneksi on asioita, joita voi odottaa. Kun tietää, että jotain mielekästä on tapahtumassa, pystyy jotenkin edes pitämään itsensä kasassa ja jatkamaan. Miten pitkään, se onkin sitten aivan toinen kysymys.
Miten sitä tekisikään mieli hypätä pois oravanpyörästä, edes hetkeksi, ja tehdä jotain aivan muuta? Vaikka pieni katko ei toki olisi kuin pientä todellisuuden pakoilua, tuntuisi se tällä hetkellä oikein mielekkäältä ja toisaalta tärkeältäkin. Mutta miten sen muka voisi itselleen mahdollistaa? Eihän pieni ihminen uskalla ottaa asioita omiin käsiinsä ja muuttaa elämänsä kulkua.
Mutta vaikka isoa askelta pois juoksupyörästä ei otakaan, voi silti asettaa pieniä tavoitteita. Ja omani ovat tässä:
Vuoden 2012 tavoitteena on nähdä Snow Patrol, The Kooks sekä Kasabian livenä ja päästä paikan päälle katsomaan Liverpoolin peliä Anfieldillä. Kunnianhimoinen tavoite, mutta tarpeellinen.
Ja lopuksi vielä pahoittelut kamalasta ajatuksenvirtatekstistä, mutta en nyt jaksa kovin paljoa muokkailla, että tästä tulisi jotenkin fiksumpaa. :D
Tyytyväisin olen toki siitä, että olen jaksanut käydä tavoitteeni mukaisesti salilla kolmesti viikossa. En ala liikaa nyt fiilistelemään, mutta kyllä siitä vain tulee hyvä fiilis kun saa itseään vähän rääkätä ja huomaa, että jotain saa tehtyäkin. Ja vahingossa kuntokin paranee ja ylimääräiset vatsamakkarat häviää.
Nyt kun uusi viikko on taas alkanut, on taas pakko vähän purkaa painetta pään sisällä jotta saa täytettyä sitä muilla ajatuksilla. Maanantait tuntuvat niin ylitsepääsemättömiltä, kun motivaatio työn suhteen on ihan hukassa ja pitkä viikko on edessä. Sitä miettii miksi puurtaa aina vain eteenpäin sellaisessa tilanteessa, missä ei viihdy ja kuluttaa vain omia energiavarojaan loppuun. Vaikka miten yrittäisi löytää positiivisia puolia ja tsempata itseään, ei löydy sellaista perusajatusta millä voisi joka aamu herätä edes hieman intoa mukanaan ja hyvällä fiiliksellä. Jokainen päivä tuntuu taistelulta. Jos ei olisi opinnäytetyötä, olisi ratkaisu helppo. Taakse poistu.
Tällä hetkellä opinnäytetyö estää tuon poistumisen ja pitää takamuksen penkissä joka tuntuu fakiirimallilta.
Kun työ vie energiat, tuntuu muukin kovin hankalalta. Onneksi on asioita, joita voi odottaa. Kun tietää, että jotain mielekästä on tapahtumassa, pystyy jotenkin edes pitämään itsensä kasassa ja jatkamaan. Miten pitkään, se onkin sitten aivan toinen kysymys.
Miten sitä tekisikään mieli hypätä pois oravanpyörästä, edes hetkeksi, ja tehdä jotain aivan muuta? Vaikka pieni katko ei toki olisi kuin pientä todellisuuden pakoilua, tuntuisi se tällä hetkellä oikein mielekkäältä ja toisaalta tärkeältäkin. Mutta miten sen muka voisi itselleen mahdollistaa? Eihän pieni ihminen uskalla ottaa asioita omiin käsiinsä ja muuttaa elämänsä kulkua.
Mutta vaikka isoa askelta pois juoksupyörästä ei otakaan, voi silti asettaa pieniä tavoitteita. Ja omani ovat tässä:
Vuoden 2012 tavoitteena on nähdä Snow Patrol, The Kooks sekä Kasabian livenä ja päästä paikan päälle katsomaan Liverpoolin peliä Anfieldillä. Kunnianhimoinen tavoite, mutta tarpeellinen.
Ja lopuksi vielä pahoittelut kamalasta ajatuksenvirtatekstistä, mutta en nyt jaksa kovin paljoa muokkailla, että tästä tulisi jotenkin fiksumpaa. :D
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
a view from the afternoon
Toiset päivät ovat parempia kuin toiset,
kyllä sen ymmärrät.
Ja kovin paljon on myös itsestäsi kiinni,
miten tämänkin kuvan värität.
Voi kun osaisi piirtää kirkkailla ja iloisilla väreillä tummien värien sijaan.
kyllä sen ymmärrät.
Ja kovin paljon on myös itsestäsi kiinni,
miten tämänkin kuvan värität.
Voi kun osaisi piirtää kirkkailla ja iloisilla väreillä tummien värien sijaan.
perjantai 7. lokakuuta 2011
a moment from the past
Olen löytänyt menneisyydestäni jotain, joka on saanut minut viime aikoina oikein viihdyttyneeksi ja jopa hyväntuuliseksi. Jostain syystä olin jopa hieman unohtanut koko viihdykkeen, vaikka lainaan sitä jopa Facebook-quotenani. Ja mistäkö nyt siis oikein on kysymys? Lähdetäänpä alusta.
Jo aiemmin tässä blogissa fiilistelin Snow Patrolin uutta biisiä ja samalla ehkä myös hieman uutta videota. Videollapa esiintyy eräs, joka luo kyllä vahvan assosiaation aivan jonnekin muualle kuin Snow Patroliin. Nimittäin brittihuumoriin ja mitä loistavimpaan tv-sarjaan. Nimittäin Paritelleniin (lue: Couplingiin).
En muista milloin olenkaan ensimmäisen kerran tuon sarjan katsonut läpi, mutta hankin sen toki itselleni näyttelyesineeksi muutama vuosi sitten. Nyt sitten tuon videon siivittämänä on tullut katsottua kohta kaksi kautta (ja toki sivistettyä samalla vielä tietämättömiä) ja on se vain pakko myöntää että loistava sarja se on. Jotkut väittävät että brittihuumori on kuivaa ja ei uppoa, mutta minuun se toimii ja hyvä niin. Suosittelen kaikille ja ehdottoman lämpimästi.
Lopuksi vielä säästän teidät karmivalta säätämiseltä, ja pistän tuon videon tähän. Vältytte turhalta pomppimiselta ja näette heti kuka videolla hieman ikääntyneenä "laulelee".
Jo aiemmin tässä blogissa fiilistelin Snow Patrolin uutta biisiä ja samalla ehkä myös hieman uutta videota. Videollapa esiintyy eräs, joka luo kyllä vahvan assosiaation aivan jonnekin muualle kuin Snow Patroliin. Nimittäin brittihuumoriin ja mitä loistavimpaan tv-sarjaan. Nimittäin Paritelleniin (lue: Couplingiin).
En muista milloin olenkaan ensimmäisen kerran tuon sarjan katsonut läpi, mutta hankin sen toki itselleni näyttelyesineeksi muutama vuosi sitten. Nyt sitten tuon videon siivittämänä on tullut katsottua kohta kaksi kautta (ja toki sivistettyä samalla vielä tietämättömiä) ja on se vain pakko myöntää että loistava sarja se on. Jotkut väittävät että brittihuumori on kuivaa ja ei uppoa, mutta minuun se toimii ja hyvä niin. Suosittelen kaikille ja ehdottoman lämpimästi.
Lopuksi vielä säästän teidät karmivalta säätämiseltä, ja pistän tuon videon tähän. Vältytte turhalta pomppimiselta ja näette heti kuka videolla hieman ikääntyneenä "laulelee".
torstai 6. lokakuuta 2011
musical madness
Voi sentään Chisu minkä teit. Teit levyllisen loistavaa musiikkia. Lyriikat ovat oivaltavia, kohdallaan ja kaiken kruunaa erittäin onnistuneet melodiset ratkaisut.
On aika kliseistä sanoa, että joku on tehnyt laulun, joka sopii juuri omaan tilanteeseen ja ihan kuin se sanoitus olisi tehty juuri minulle. Sanonpa kuitenkin, että nyt on levyllä löytänyt aika paljon samoja ajatuksia, jollaisia itse tulee päässä tällä hetkellä pyöriteltyä. Jotenkin tunnen sopivaksi tässä vaiheessa lainata muutaman säkeen.
Mul on vaikea, villi mieli, joka pannan tarvitsee
Mä painin sen kanssa, kunnes se itkee ja häpee
Sitähän se tällä hetkellä kovasti tuntuu olevan. Omaa päänsisäistä taistelua, jossa edetään tasatahtia, eikä kumpikaan osapuolista pääse voitolle. Sehän olisi sula mahdottomuus, kun ei edes tiedä "ketkä" taistelevat. Seurauksena pää tuntuu sekavalta, ahdistaa kun ei saa mistään mitään järkeä ja lopulta pää ja ajatukset häpeävät itseään kaiken vaivan aiheuttamisesta. Olo tuntuu siltä, ettei olisi mitään syytä valittaa tai ahdistua. Ja sekös onkin omiaan lisäämään ahdistusta. Ollaan kiertoradalla, joka palaa aina samaan pisteeseen kerättyään ensin hieman lisää energiaa.
Toisaalta ei omaa mieltä ole mitään järkeääkään kesyttää tai laittaa liekaan. Jos vangitsee mielensä, vangitsee itsensä. Jos ei uskalla unelmoida ja elää, ei ole ihme että arkipäiväiset askareet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Jos ei ole unelmia ja tavoitteita, on mahdotonta perustella itselleen se kaikki vaivannäkö. Miksi nähdä vaivaa, kun ei ole mitään mitä saavuttaa? Jos tien päässä ei odota palkintoa, miksi kulkea se?
Koska matka todellakin on se palkinto. Sitä ei vain kuluneen kliseen alta meinaa uskoa todeksi. Ehkä ilman matkaa palkintokaan ei tuntuisi miltään. Itsensä huijaamiselta ehkäpä, mutta omaa mieltänsä ei valitettavasti voi huijata. Siitä on omakohtaisia kokemuksia.
Niistä kokemuksista kun vielä ottaisi opikseen. Ehkä ensi kerralla.
On aika kliseistä sanoa, että joku on tehnyt laulun, joka sopii juuri omaan tilanteeseen ja ihan kuin se sanoitus olisi tehty juuri minulle. Sanonpa kuitenkin, että nyt on levyllä löytänyt aika paljon samoja ajatuksia, jollaisia itse tulee päässä tällä hetkellä pyöriteltyä. Jotenkin tunnen sopivaksi tässä vaiheessa lainata muutaman säkeen.
Mul on vaikea, villi mieli, joka pannan tarvitsee
Mä painin sen kanssa, kunnes se itkee ja häpee
Sitähän se tällä hetkellä kovasti tuntuu olevan. Omaa päänsisäistä taistelua, jossa edetään tasatahtia, eikä kumpikaan osapuolista pääse voitolle. Sehän olisi sula mahdottomuus, kun ei edes tiedä "ketkä" taistelevat. Seurauksena pää tuntuu sekavalta, ahdistaa kun ei saa mistään mitään järkeä ja lopulta pää ja ajatukset häpeävät itseään kaiken vaivan aiheuttamisesta. Olo tuntuu siltä, ettei olisi mitään syytä valittaa tai ahdistua. Ja sekös onkin omiaan lisäämään ahdistusta. Ollaan kiertoradalla, joka palaa aina samaan pisteeseen kerättyään ensin hieman lisää energiaa.
Toisaalta ei omaa mieltä ole mitään järkeääkään kesyttää tai laittaa liekaan. Jos vangitsee mielensä, vangitsee itsensä. Jos ei uskalla unelmoida ja elää, ei ole ihme että arkipäiväiset askareet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Jos ei ole unelmia ja tavoitteita, on mahdotonta perustella itselleen se kaikki vaivannäkö. Miksi nähdä vaivaa, kun ei ole mitään mitä saavuttaa? Jos tien päässä ei odota palkintoa, miksi kulkea se?
Koska matka todellakin on se palkinto. Sitä ei vain kuluneen kliseen alta meinaa uskoa todeksi. Ehkä ilman matkaa palkintokaan ei tuntuisi miltään. Itsensä huijaamiselta ehkäpä, mutta omaa mieltänsä ei valitettavasti voi huijata. Siitä on omakohtaisia kokemuksia.
Niistä kokemuksista kun vielä ottaisi opikseen. Ehkä ensi kerralla.
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
shattered sunday
Show me now, show me the arms aloft
Every eye trained on a different star
This magic
This drunken semaphore
And I
Every eye trained on a different star
This magic
This drunken semaphore
And I
Ajattelin rustailla taas muutaman pienen ajatuksen tästä viikosta, ikään kuin sunnuntaisena summaryna.
Nyt sunnuntaina tuntuu taas siltä, että viikko meni nopeasti, mutten kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään. Ainakaan mitään sellaista mitä oli tarkoitukseni tehdä. Koko arkiviikon ajan odotin viikonloppua, ja sitä että on aikaa tehdä taas jotain ja hieman elää. Kuitenkin molempina iltoina olin kuin mikäkin vanha ukko ja menin nukkumaan kymmeneltä. Melkoista elämää. Toki lauantaina tuli taas harrasteltua, jopa ihan Hangossa asti. Lapsuuden muistot ihan heräsivät, viimeksi tuolla radalla ajellut joskus 90-luvun alussa.
Mutta, se mikä itseäni hämmentävää on se, että vaikka koko viikon ahdistun siitä että pitää mennä aikaisin nukkumaan ja etten olla tällä hetkellä vähemmän motivoitunut heräämään ei viikonloppu kulje vähääkään eri tavalla. Toki motivaatio heräämiseen on suurempi, mutta iltaisin menen nukkumaan ajatuksenani, etten ole taaskaan saanut mitään aikaan. En yhtään mitään.
Mitä sitten pitäisi saada aikaan, jotta tuntisin oloni hyväksi? Pyörittelen mielessäni ajatuksia siitä, mitä jännittävää pitäisi elämässäni tapahtua, jotta pystyisin nauttimaan siitä. Mikä saa aikaan sen motivaation herätä aamulla, mennä töihin, tehdä työnsä hyvin ja palata kotiin arkiaskareiden pariin? Miksi itsestä tuntuu, että tarvitsen vaihtelevamman elämän kuin tällä hetkellä elän? Mitä voisin edes tehdä, jotta asiat tuntuisivat mielekkäämmältä? Miten muut ihmiset pitävät itsensä onnellisina?
Huomenna on taas maanantai, ja viisi päivää aikaa odottaa seuraavaa viikonloppua.
Tilaa:
Kommentit (Atom)