changing times

Hiphei ja sellaista.

Tässä oli jo melkoisen pitkä blogiteksti siitä, miten koulutuksessa olen huomannut, että itseasiassa myynnin koulutukseni on jo opettanut minulle todella paljon myynnistä ja monista tärkeistä myynnin taidoista. Koulutus, jossa istun tämän viikon, vaikuttaa pelottavan pitkäveteiseltä, sillä olen tajunnut että minähän osaan tämän kaiken jo. Jostain syystä poistin tekstin ja kirjoitankin vain tämän lyhyen pätkän.

Opettelen tiivistämään ilmaisuani, ja nyt päivän anti on se, että minähän todella olen oppinut jotain, minä osaan jotain ja olen täysin pätevä tekemään töitäni. Melkoinen helpotus pienelle ihmiselle. Ja vähän isommallekin.

Tällä kertaa ei nyt irtoa sen enempää, mutta onhan tässä nyt sitten kuitenkin viikonloppuna odottamassa vuoden ensimmäiset pikkuiset joulut Tampereen suunnalla. Eiköhän tässä saa tämänkin viikon kulutettua. :)

hail to new beginnings

En näköjään vieläkään osaa kirjoittaa tänne säännöllisesti.

Huomaan usein miettiväni erinäisiä asioita, joita tänne olisi mukava kirjallisessa muodossa tallentaa ja jakaa mahdollisten lukijoiden kanssa. Lopulta se kuitenkin jää tekemättä, usein sen takia, etten keksi sitä yhtä kantavaa ajatusta. Ilman tuollaista kantavaa ajatusta postauksen takana tuntuu jotenkin hölmöltä kirjoittaa jotain turhanpäiväistä.

Ehkä se onkin yksi suurimmista ongelmista lähestymisessäni oikeastaan kaikkeen. En osaa lähestyä asioita tarpeeksi kevyesti, vaan yritän löytää kaikesta jotain syvällisempää ja pohdin asioita turhan paljon. Jos osaisi ottaa rennommin, ehkä maailma ei vaikuttaisi niin monimutkaiselta. Jos osaisi välillä helpottaa elämäänsä, niin ehkä tämä yleinen saamattomuus vähän häviäisi ja saisi jotain asioita jopa vietyä loppuun. Jos juttuja jää liikaa pohtimaan, tekee niistä itse loppujen lopuksi niin vaikeita, että ne muuttuvat ylitsepääsemättömiksi.

Mutta ongelma onkin, miten tälläinen taivaanrannan maalari ja uneksija loppujen lopuksi pystyisi yhtäkkiä muuttumaan ihmiseksi, joka ei ota turhaa stressiä asioista. Ihmiseksi, joka pystyisi antamaan itselleen välillä anteeksi sen, ettei tee kaikkea aivan täydellisesti ja ihmiseksi joka ei jatkuvasti vaatisi itseltään täydellistä suoritusta ja onnistumista. Asiat kyllä varmasti pyörisivät myös omalla painollaan eteenpäin, ilman että kaikkeen pitäisi itse osallistua ja tehdä jotain. Pitäisi osata keskittyä niihin itselleen tärkeisiin asioihin, ja jättää vähemmän tärkeät kiireen keskellä taka-alalle. Mutta miten sen osaa pieni ihminen tehdä?

Tästä ajatuksestahan tämäkin blogi tosiaan sai alkunsa. Siitä miten löytää se kultainen keskitie, jota kulkea tyytyväisenä elämää eteenpäin. On toisaalta onni, ettei tähän näin nopeasti löydä vastausta, sillä sehän tarkoittaisi tämän blogin loppua. Ja siihen en harvasta kirjoitustahdista huolimatta ole valmis.

Ja mitäkö tarkoittavat uudet alut? Jätin vanhan työpaikkani eilen taakseni, ja tänään aloitin uusien haasteiden keskellä uudessa työpaikassa. Ehkäpä tämä on se ensi askel sen keskitien löytämiseen. Aika sen näyttäköön.

monday at the most

Onpas kulunut aikaa siitä, kun viimeksi tänne jotain kirjoittelin. Vilpittömät pahoitteluni.

On ollut melkoista hönkäämistä viime ajat tämän nuoren miehen elämä. Siinä on sitten jäänyt tärkeät asiat ihan unohduksiin ja lukemattomat blogin lukijat tyytymättömiksi. :)

Olen nimittäin saanut uusia töitä ja tarkoituksenani on aloittaa uusien haasteiden parissa parin viikon päästä. Uusi hienoakin hienompi tittelini tulee olemaan Asiakkuuspäällikkö. Hei come on! Päällikkö. En kyllä ole yhtään päällikkö, mutta onhan taas kiva titteli. (Onpas titteli muuten jotenkin kamalan kaksimielinen sana kun tarkemmin miettii.)

Muuta huomionarvoista lienee ainakin se, että jouduin vaihtamaan lukemaani kirjaa sillä Coelhon Portobellon noita oli tähän hetkeen jotenkin liian hankala luettavaksi. Onneksi Akateeminen tarjosi vaihtoehdon, ja nyt luen saman brasilialaisen herrasmiehen Alefia. Vaikuttaa aivan loistavalta ja sopivalta tähän tilanteeseen, sillä kirjassa Coelho pohtii juuri sitä mitä on, mistä on tullut ja mihin on menossa. (Eikö tuo pitänyt alunperin olla tämänkin blogin kantava teema?)

Ja koska blogin on toki tarkoitus olla myös päiväkirja, merkitäänpä nyt muistiin viime lauantain reissu Nuuksioon kera digijärkkärin. Mielenkiintoisia ulottuvuuksia löytyi ja niistä ilmestyy kuvia tänne(kin) kunhan saan aikaiseksi tehdä kuvat edustuskelpoisiksi. Hyvää kannattaa odottaa.

Voisin toki ahdistella fiilistäni nytkin, mutta jätetään se toiseen kertaan. Pidetään välillä sanat kurissa ja ollaan ihmisiksi. :)