Missähän se uusi tekstini on?
Näköjään pystyn sanomaan mitä tahansa, ja luikertelemaan siitä jollain tavalla ulos. Enpä siis tee lupausta uudesta blogitekstistä huomiselle, mutta lupaan yrittää.
ps. Posti toi tänään Eagle-Eye Cherryn levyn. "Save tonight, 'cause tomorrow I'll be gone.." jne. :)
tiistai 31. tammikuuta 2012
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
a promise
Mitenköhän tämä on taas ollut niin kovin vaikeaa saada yhtään mitään kirjoitettua?
Ajatuksia risteilee päässä n+1 kappaletta, mutta jostain syystä tänne ei päädy niistä mitään. Lupaan teitä kaikkia haamulukijoitani kunnioittaakseni kirjoitella huomenna jonkun elämää mullistavan tekstin kaikkein tärkeimmistä asioista.
Nyt jatkan Terra Novan katsomista. Koukutus on tapahtunut.
Ajatuksia risteilee päässä n+1 kappaletta, mutta jostain syystä tänne ei päädy niistä mitään. Lupaan teitä kaikkia haamulukijoitani kunnioittaakseni kirjoitella huomenna jonkun elämää mullistavan tekstin kaikkein tärkeimmistä asioista.
Nyt jatkan Terra Novan katsomista. Koukutus on tapahtunut.
tiistai 10. tammikuuta 2012
what - a feeling ?
Mistähän se johtuu, että kovin usein elämään tuppaa turtumaan?
Helposti tässä melskeessä uppoutuu arkisiin rutiineihin, aamuheräämiseen, työpäivään ja samanlaisiin iltoihin toisensa jälkeen. Maanantaista lähtien sitä odottaa viikonloppua, jolloin ei useimmiten sitten kuitenkaan tapahdu mitään sen erikoisempaa kuin liian pitkään nukkuminen. Sitten onkin vuorossa taas seuraava maanantai, peilissä samat väsyneet kasvot ja sama ihmeellinen odotus seuraavasta mullistavasta viikonlopusta.
Tästä kierteestä sitten syytetään milloin kiirettä, milloin stressiä ja milloin naapurin mummoa, joka kyttää ikkunassa jokaista askelta. Sitten haikaillaan mahdollisuuksien perään ja kuulutetaan maailmalle, miten aiotaan tehdä sitä ja tätä ja muuttaa maailma. Kunhan vain mahdollisuus tulee, niin sitten kyllä repäistään ja muutetaan elämä. Aloitetaan harrastamaan ja ulkoilemaan ja aktivoidutaan sosiaalisesti. Syödään terveellisesti ja nautitaan jokaisesta päivästä. Aivan varmasti!
Sitten herätään taas siihen maanantai-aamuun, kun mikään ei ole muuttunut ja 40 tuntia odottavat tekijäänsä. Ja Emmerdalestakin tulee taas monta uutta jaksoa. Ja kohta on viikonloppu, joka sitten tarjoaa taas mahdollisuuden vaikka mihin. Ihan varmasti viikonloppuna aktivoidun.
Sitten ne kerrat, kun erehtyy oikeasti jotain tekemään. Ne pienet hetket, kun pystyy oikeasti aktivoimaan itsensä. Ei ole varmasti kertaa, ettei saisi itseensä sitä pientä tyytyväisyyden tunnetta ja iloa, josta loppujen lopuksi elämisen ilonsa saa. Jos ei muusta, niin vähintään siitä, että sai itseään niskasta kiinni ja tekemään jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Jotain, mikä sitten nostaa sen tavallisuudenkin iloksi, jota se varmasti onkin.
Ihminen elää niistä pienistä perhosista, jotka kutittelevat vatsanpohjaa juuri sopivasti. Ei niin, että tärisee ja puheesta ei saa selvää. Niin, että tuntee outoa jännitystä ja pientä hikoamista kämmenissään. Jotain erilaista, mihin ei ole tottunut, jotain mikä tuntuu tuoreelta. Kun ne perhoset kuoriutuvat, ihminen alkaa taas tuntea elävänsä. Taito onkin pystyä herättelemään niitä perhosia. Ei siksi, että normaalissa elämässä olisi jotain vikaa vaan siksi, että perhoset pitävät ihmisen elossa.
Tervetuloa perhoset. Kotini on linnanne.
Helposti tässä melskeessä uppoutuu arkisiin rutiineihin, aamuheräämiseen, työpäivään ja samanlaisiin iltoihin toisensa jälkeen. Maanantaista lähtien sitä odottaa viikonloppua, jolloin ei useimmiten sitten kuitenkaan tapahdu mitään sen erikoisempaa kuin liian pitkään nukkuminen. Sitten onkin vuorossa taas seuraava maanantai, peilissä samat väsyneet kasvot ja sama ihmeellinen odotus seuraavasta mullistavasta viikonlopusta.
Tästä kierteestä sitten syytetään milloin kiirettä, milloin stressiä ja milloin naapurin mummoa, joka kyttää ikkunassa jokaista askelta. Sitten haikaillaan mahdollisuuksien perään ja kuulutetaan maailmalle, miten aiotaan tehdä sitä ja tätä ja muuttaa maailma. Kunhan vain mahdollisuus tulee, niin sitten kyllä repäistään ja muutetaan elämä. Aloitetaan harrastamaan ja ulkoilemaan ja aktivoidutaan sosiaalisesti. Syödään terveellisesti ja nautitaan jokaisesta päivästä. Aivan varmasti!
Sitten herätään taas siihen maanantai-aamuun, kun mikään ei ole muuttunut ja 40 tuntia odottavat tekijäänsä. Ja Emmerdalestakin tulee taas monta uutta jaksoa. Ja kohta on viikonloppu, joka sitten tarjoaa taas mahdollisuuden vaikka mihin. Ihan varmasti viikonloppuna aktivoidun.
Sitten ne kerrat, kun erehtyy oikeasti jotain tekemään. Ne pienet hetket, kun pystyy oikeasti aktivoimaan itsensä. Ei ole varmasti kertaa, ettei saisi itseensä sitä pientä tyytyväisyyden tunnetta ja iloa, josta loppujen lopuksi elämisen ilonsa saa. Jos ei muusta, niin vähintään siitä, että sai itseään niskasta kiinni ja tekemään jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Jotain, mikä sitten nostaa sen tavallisuudenkin iloksi, jota se varmasti onkin.
Ihminen elää niistä pienistä perhosista, jotka kutittelevat vatsanpohjaa juuri sopivasti. Ei niin, että tärisee ja puheesta ei saa selvää. Niin, että tuntee outoa jännitystä ja pientä hikoamista kämmenissään. Jotain erilaista, mihin ei ole tottunut, jotain mikä tuntuu tuoreelta. Kun ne perhoset kuoriutuvat, ihminen alkaa taas tuntea elävänsä. Taito onkin pystyä herättelemään niitä perhosia. Ei siksi, että normaalissa elämässä olisi jotain vikaa vaan siksi, että perhoset pitävät ihmisen elossa.
Tervetuloa perhoset. Kotini on linnanne.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
trip to the forest
Kun olen niin usein kovasti lupaillut, niin tässäpä pääsette nyt nauttimaan (tahi kärsimään) hetkestä, jolloin Petri sai kaulaansa järkkärin ja suuntasi kohti Nuuksion metsiä.
Kuvia ei sitten tarvitse minnekään jakaa omana tai minunkaan kuvinani, mutta ovatpahan täällä ilostuttamassa. Ja missään nimessä en väitä että osaisin kuvata, tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun minut yhdistettiin oikeaan järjestelmäkameraan.
Mietin muuten samalla kovasti, pitäisikö tätä blogia jotenkin markkinoida. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin, että he jotka tästä tietävät saavat tämän omanaan pitää, en ehkä haluakaan että yhtäkkiä blogia lukisi läjä minulle täysin tuntemattomia ihmisiä.
No mutta, tässäpä nyt ne kuvat reissusta. Sulkekaa silmänne jos tuntuu liian pahalta.
Sellaisen toiveen voisin toki esittää, että olisi mukava jos jättäisitte välillä merkin käynnistänne, jotta tietäisin keitä kuuluu 426 harhautuneeseen lampaaseen. :)
Kuvia ei sitten tarvitse minnekään jakaa omana tai minunkaan kuvinani, mutta ovatpahan täällä ilostuttamassa. Ja missään nimessä en väitä että osaisin kuvata, tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun minut yhdistettiin oikeaan järjestelmäkameraan.
Mietin muuten samalla kovasti, pitäisikö tätä blogia jotenkin markkinoida. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin, että he jotka tästä tietävät saavat tämän omanaan pitää, en ehkä haluakaan että yhtäkkiä blogia lukisi läjä minulle täysin tuntemattomia ihmisiä.
No mutta, tässäpä nyt ne kuvat reissusta. Sulkekaa silmänne jos tuntuu liian pahalta.
Sellaisen toiveen voisin toki esittää, että olisi mukava jos jättäisitte välillä merkin käynnistänne, jotta tietäisin keitä kuuluu 426 harhautuneeseen lampaaseen. :)
perjantai 6. tammikuuta 2012
liverbird will never walk alone
Annetaanpa vähän uuden vuoden maistiaisia teille, jotka tänne olette jaksaneet eksyä.
Tarinaa tulossa lisää oikeasti lähiaikoina. Kunhan saan laiskan takapuoleni (se onkin ainut laiska puoleni) istutettua penkkiin ja sormet takomaan ajatuksia... hetkinen... paperille? Vai näytölle? Bittiavaruuteen?
Joka tapauksessa, tässä jotain.
ps. 7.1 asti Yle Areenasta katsottavana Coldplay Live @ Glastonbury 2011. Suosittelen.
Tarinaa tulossa lisää oikeasti lähiaikoina. Kunhan saan laiskan takapuoleni (se onkin ainut laiska puoleni) istutettua penkkiin ja sormet takomaan ajatuksia... hetkinen... paperille? Vai näytölle? Bittiavaruuteen?
Joka tapauksessa, tässä jotain.
ps. 7.1 asti Yle Areenasta katsottavana Coldplay Live @ Glastonbury 2011. Suosittelen.
Tilaa:
Kommentit (Atom)