Mistähän se johtuu, että kovin usein elämään tuppaa turtumaan?
Helposti tässä melskeessä uppoutuu arkisiin rutiineihin, aamuheräämiseen, työpäivään ja samanlaisiin iltoihin toisensa jälkeen. Maanantaista lähtien sitä odottaa viikonloppua, jolloin ei useimmiten sitten kuitenkaan tapahdu mitään sen erikoisempaa kuin liian pitkään nukkuminen. Sitten onkin vuorossa taas seuraava maanantai, peilissä samat väsyneet kasvot ja sama ihmeellinen odotus seuraavasta mullistavasta viikonlopusta.
Tästä kierteestä sitten syytetään milloin kiirettä, milloin stressiä ja milloin naapurin mummoa, joka kyttää ikkunassa jokaista askelta. Sitten haikaillaan mahdollisuuksien perään ja kuulutetaan maailmalle, miten aiotaan tehdä sitä ja tätä ja muuttaa maailma. Kunhan vain mahdollisuus tulee, niin sitten kyllä repäistään ja muutetaan elämä. Aloitetaan harrastamaan ja ulkoilemaan ja aktivoidutaan sosiaalisesti. Syödään terveellisesti ja nautitaan jokaisesta päivästä. Aivan varmasti!
Sitten herätään taas siihen maanantai-aamuun, kun mikään ei ole muuttunut ja 40 tuntia odottavat tekijäänsä. Ja Emmerdalestakin tulee taas monta uutta jaksoa. Ja kohta on viikonloppu, joka sitten tarjoaa taas mahdollisuuden vaikka mihin. Ihan varmasti viikonloppuna aktivoidun.
Sitten ne kerrat, kun erehtyy oikeasti jotain tekemään. Ne pienet hetket, kun pystyy oikeasti aktivoimaan itsensä. Ei ole varmasti kertaa, ettei saisi itseensä sitä pientä tyytyväisyyden tunnetta ja iloa, josta loppujen lopuksi elämisen ilonsa saa. Jos ei muusta, niin vähintään siitä, että sai itseään niskasta kiinni ja tekemään jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Jotain, mikä sitten nostaa sen tavallisuudenkin iloksi, jota se varmasti onkin.
Ihminen elää niistä pienistä perhosista, jotka kutittelevat vatsanpohjaa juuri sopivasti. Ei niin, että tärisee ja puheesta ei saa selvää. Niin, että tuntee outoa jännitystä ja pientä hikoamista kämmenissään. Jotain erilaista, mihin ei ole tottunut, jotain mikä tuntuu tuoreelta. Kun ne perhoset kuoriutuvat, ihminen alkaa taas tuntea elävänsä. Taito onkin pystyä herättelemään niitä perhosia. Ei siksi, että normaalissa elämässä olisi jotain vikaa vaan siksi, että perhoset pitävät ihmisen elossa.
Tervetuloa perhoset. Kotini on linnanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti