a moment from the past

Koska lupasin teille kuvia, niin tässäpä niitä pesee ( ja linkoaa).

Fiksuimmat varmaan huomaavat, että ihan Viikin maisemista ei nyt kuitenkaan ole kysymys, vaan nyt mennään niin pitkälle menneisyyteen kuin kesään 2008. Pyörin silloin kuukauden verran Euroopan rautateillä ympäri ämpäri, ja tässä muutamia muistoja siltä reissulta.

Nytpäs tein pienen huomion, että ovat vallan pieniä nämä kuvat. Katsotaanpas, jos löytäisin isommat versiot jostain kotikoneen syövereistä myöhemmin tänään. Yrittäkää nyt selvitä näillä, kuvattu halvalla pokkarilla, joten ei ole mitään järkkärimahtailua. :D

ps. Pisteitä paikat tunnistaville!

ps 2. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

a trip to big D

Herranen aika sentään, tuli muutaman mutkan kautta törmättyä seuraavanlaiseen festivaaliin tuolla Tanskanmaalla.

Northside Festival, 15.-17. kesäkuuta.

Bat For Lashes
Garbage
Kasabian
Kashmir
The Kooks
Snow Patrol

Että sellaista esiintyjäkaartia sitten puskee. Kukapas mulle lähtee seuraksi?

it ain't over 'til it's over.

Ohhoh. Tulipas katseltua vaihteeksi televisioversiona tämän vuosituhannen paras RoKo® (romanttinen komedia!), ja tv-versio perusteltiin sillä, että siinä kuulemma pääsee paremmin fiilikseen. Ihan en tätä ymmärtänyt, mutta aina kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää.

On kyllä monella tapaa varsin onnistunut elokuva, eikä vähiten melkoisen mukavan brittiaksentin takia. En myönnä olevani millään tavoin siihen koukussa, koska se on tyttöjen juttu, eikö niin? Joka tapauksessa oli varmasti ties kuinka mones kerta, kun tuon elokuvan katson, mutta kyllä elokuva joka kerta vain jaksaa piristää. Se on vähän kuin Amélie. Nähnyt miljoona kertaa, eikä vaan riitä!

En kyllä osaa vieläkään valita, mikä noista tapahtumaketjuista on oma suosikkini, ja epäilenkin, että se taitaa vaihdella aina katsomiskerran mukaan. Oma fiilis vaikuttaa siihen, minkä tarinan sillä kertaa ottaa omakseen ja mistä luo oman versionsa. Ja se kaiketi onkin tuon elokuvan hieno asia. Monta tarttumispintaa, josta ottaa kiinni ja päästä juttuun sisään. Löytää se oma juttunsa.

Ja niin se taitaa olla oikeassa elämässäkin. Tulee löytää se oma tarinansa, oma tarttumapintansa tähän kaikkeen. Jotain sellaista mistä saa kiinni, ja jonka tuntee omakseen. Jotain sellaista minkä vuoksi jatkaa eteenpäin ja taistella. Ihan vain sen takia, että palkintona on mahdollista saada jotain sellaista, minkä takia taistella. Jotain sellaista, jota ilman ei vain voi olla. Jotain sellaista, jonka vuoksi voi ottaa kerran tai pari myös muutaman iskun vastaan.

"Let's go get the shit kicked out of us by love." 

ps. Viikonlopun kuvailureissun kuvia saapumassa tänne piakkoin.

snow white

Kirjoitellaanpas välillä hieman kevyemmillä aiheilla, ettei tästä tule kuitenkaan mikään itsesääli-blogi.

Olen - taas - tänä talvena päässyt ihmettelemään, mitä meille suomalaisille tapahtuu talvisin. Kun hieman tulee lunta taivaalta, ollaan kaikki kuin pikkulapsia, jotka ovat unohtaneet, että keltaista lunta ei saa syödä. Enkä puhu nyt siitä, että ryntäisimme kilvan telmimään lumeen ja tuota keltaista jäähiletta rouskuttamaan. Puhun tietenkin liikenteestä ja siellä käyttäytymisestä.

Olemmeko me suomalaiset todella niin aamu-tv:n orjia, että jos televisiossa kerrotaan huonosta ajokelistä, on se ainoa totuus ja oma havainnointikykymme katoaa täysin? Eiväthän ne siellä televisiossa voi valehdella meille!

Tänään aamulla työmatkani kesti taas normaalin 40 minuutin sijasta lähes tuplaten. Taivaalta tuli muutama hiutale lunta, tiet olivat aurattu ja keli sopiva -5. Liikenne oli kuitenkin täyttä puuroa, vauhdit selvästi rajoituksia alhaisemmat ja eteneminen tuskallisen hidasta. Väitän, ettei ajokelissä ollut mitään sen kummempaa kuin viikon aiempinakaan päivinä. Nyt vain oli aamu-tv:ssä kerrottu, että siellä on huono keli. Varokaa autoilijat, siellä on talvi!

En toki ole sitä mieltä, etteikö ajonopeuksia pitäisi sovittaa keliin ja omiin tuntemuksiin. Se on täysin oikein ja sen avulla vältytään monilta onnettomuuksilta ja säästetään ihmishenkiä. Mutta tervettä järkeä saa toki käyttää. Tänään keli oli kuitenkin aivan normaali talvisää, jossa varmasti olisi selvinnyt normaalillakin vauhdilla.

Pari viikkoa sitten aamu-tv:ssä ei varoitettu huonosta ajokelistä, ja tuloksena oli monta sataa kolaroitua autoa. Miksi kukaan ei kertonut, että ulkona on huono keli?!?

Tarvitsemmeko me todella jonkun kertomaan, millainen keli teillämme on ja millaista tilannenopeutta kannattaa käyttää? Olemmeko me täysin aamu-tv:n varassa vai omaammeko myös oman havainnointikyvyn ja edes vähän maalaisjärkeä?

Viime viikkojen perusteella en ole lainkaan varma tästä asiasta.

we chose the easy way

Ei kai sitä aina jaksa?

Välillä tuppaa ihminen väsähtämään maailman menoon, ja ainut ajatus olisikin matkia ystäviämme karhuja ja vaipua puoli vuotta kestävään uneen. Hetken tauko ja keväällä voi herätä hyvin nukkuneena ja vielä sopivasti kesäkuntoon laihtuneenakin. Täydellinen suunnitelma - ja odotankin sitten mahdollisia provisioita, kun joku tämän keksii tuotteistaa.

Toisaalta tästä väsyneisyydestä ja pienestä epätoivosta voi löytää ehkä jotain positiivistakin. Kaikki parhaat laulut ja fiksuimmat sanat on nimittäin kirjoitettu tällaisina epätoivon hetkinä. Hetkinä, jolloin ihminen tuntee ajautuneensa nurkkaan ja tuntee paineen kasvavan. Sellaisena hetkenä tuntuu, että ainut tapa helpottaa oloaan on kirjoittaa jotain ylös. Purkaa pahaa oloaan paperille. Joko sitten lauluna, nuotteina tai blogitekstinä. Mikä vain itselle tuntuu parhaalta.

Mutta sitten ollaankin ongelman edessä. Miten sanoa se kaikki mitä pää sisällään pitää? Mitä uskaltaa sanoa, mitkä sanat valita? Miten sanoa ne sanat, ettei kukaan ymmärrä väärin? Mitä ylipäätään voi sanoa ilman, että ihmiset alkavat katsoa kieroon? Miten löytää rohkeus myöntää oma heikkoutensa?

Taito lieneekin siinä, ettei sano mitään suoraan. Kiertelee tarpeeksi, niin kukaan ei lopulta ymmärrä mitään. Samalla pystyy näppärästi itseäänkin huijaamaan. Jos joku vahingossa ymmärtää, voi helposti sanoa toisen ymmärtäneen väärin. "Ei hätää, enhän minä nyt sellaista. Mistä sinä nyt tuollaista olet saanut päähäsi?" Loistoratkaisu.

On sanonut kaiken sanomatta yhtään mitään, ja voi taas unelmoida karhuveljien talviunista.

Hiljaisuus on tyhjä huone, jota hymy suojelee.