On kyllä monella tapaa varsin onnistunut elokuva, eikä vähiten melkoisen mukavan brittiaksentin takia. En myönnä olevani millään tavoin siihen koukussa, koska se on tyttöjen juttu, eikö niin? Joka tapauksessa oli varmasti ties kuinka mones kerta, kun tuon elokuvan katson, mutta kyllä elokuva joka kerta vain jaksaa piristää. Se on vähän kuin Amélie. Nähnyt miljoona kertaa, eikä vaan riitä!
En kyllä osaa vieläkään valita, mikä noista tapahtumaketjuista on oma suosikkini, ja epäilenkin, että se taitaa vaihdella aina katsomiskerran mukaan. Oma fiilis vaikuttaa siihen, minkä tarinan sillä kertaa ottaa omakseen ja mistä luo oman versionsa. Ja se kaiketi onkin tuon elokuvan hieno asia. Monta tarttumispintaa, josta ottaa kiinni ja päästä juttuun sisään. Löytää se oma juttunsa.
Ja niin se taitaa olla oikeassa elämässäkin. Tulee löytää se oma tarinansa, oma tarttumapintansa tähän kaikkeen. Jotain sellaista mistä saa kiinni, ja jonka tuntee omakseen. Jotain sellaista minkä vuoksi jatkaa eteenpäin ja taistella. Ihan vain sen takia, että palkintona on mahdollista saada jotain sellaista, minkä takia taistella. Jotain sellaista, jota ilman ei vain voi olla. Jotain sellaista, jonka vuoksi voi ottaa kerran tai pari myös muutaman iskun vastaan.
"Let's go get the shit kicked out of us by love."
ps. Viikonlopun kuvailureissun kuvia saapumassa tänne piakkoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti