Olen varma, että tämän kirjoituksen jälkeen monet saattavat seuraavan kerran katsoa minua kieroon, mutta tunnen olevani valmis ottamaan sen riskin. Sitä paitsi lupasin jo aiemmin kertoa blogini nimestä. Joten aloitetaan.
Mistä johtuu nykymaailmassa se, että uskova ihminen on jotenkin kummallisuus, poikkeus valtavirrasta? Miksi on uutisoinnin arvoista, jos joku on tullut uskoon? Onko tilanne todella niin harvinainen, että se ansaitsee oman lööppinsä? Miksi uskovaa ihmistä katsotaan kuin sairasta? Onko usko jokin uusi asia? Jos on, olen todella asunut pullossa ja tarvitsen jonkun rikkomaan lasin.
Enhän itsekään erotu joukosta, teen samoja asioita kuin kaikki muutkin ihmiset. Syön, nukun, käyn töissä ja kavereiden kanssa ulkona. Harrastan ja sunnuntaisin pohdin syvällisiä. Ei kukaan ulkopuolelta sitä huomaa, en tee siitä numeroa. Kuitenkin törmään usein tilanteisiin, jossa muiden on kuin pakko yrittää todistaa minulle kaiken mahdottomuus ja osoittaa minun olevan jollain tavalla väärässä. Miksi? Enhän minäkään tee niin.
Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi kertoa tästä tai että häpeäisin sitä. Minulle tämä on kahdenkeskistä keskustelua ja sillä tavoin myös yksityistä. Se on vastauksia, kysymyksiä ja toivon kipinä. Se on uskomatonta voimaa ja tukea silloin kun sitä tarvitsen. Se on piilopaikka pimeältä ja pahalta. Se on ylävitonen voiton hetkellä ja kädet jotka nostavat pystyyn kun olen kaatunut. Se on jotain, mitä olen toisinaan yrittänyt tuskissani työntää pois ja joka silloin on vain siirtynyt sivummalle tarkkaillakseen ja pitääkseen minusta huolta. Se on suurta ja pientä, näkymätöntä ja näkyvää.
Se on minun uskoni - ja tämä minun uskontunnustukseni.
Mä luulin jo kommentoineeni tätä? Voi olla, että jätin sen siihen "oletko robotti"-vaiheeseen enkä todistanut olevani oikea ihminen..
VastaaPoistaMutta siis. Amen, bro. Ja otsikko haiskahtaa pahasti The Rainiltä :D
Mutta onneksi The Rain ei haiskahda.
VastaaPoistaOllut kovassa kuuntelussa viime aikoina.